”BUSO:n asiakkaat kysyvät usein, millaisena näen sosiaalisen median roolin lähitulevaisuuden b2b myynnissä”, kertoo BUSO:n toimitusjohtaja Eva Brchisky. ”Digivallankumous ja erityisesti sosiaalisen median valtakausi myllertää kovalla vauhdilla uusiksi niin markkinoinnin, myynnin kuin ostamisenkin perinteisiä prosesseja”. Myös b2b –sektorilla ostopäätökset tapahtuvat tulevaisuudessa Brchiskyn mukaan yhä kasvavissa määrin verkossa ja ennen kaikkea sosiaalisessa median lukuisilla kanavilla ja alustoilla.” Useat tutkimukset todistavat sosiaalista mediaa aktiivisesti ja suunnitelmallisesti myyntityössään käyttävien yritysten sekä myyjien merkittävästä myyntilukujen tuottavuuden kasvusta”, sanoo Eva Brchisky ja jatkaa: ”Forbesin teettämän tutkimuksen mukaan 79 % myyjistä, jotka hyödynsivät myyntityössään aktiivisesti sosiaalista mediaa, menestyivät muita myyjiä paremmin”, valaisee Brchisky sosiaalisen median merkitystä digiaikakauden myyntityön tehostajana.
”Olen varma, että sosiaalisen mediaan ja sen hyödyntämiseen tullaan panostamaan b2b puolella lähivuosina yhä enemmän myös Suomessa. Erityisesti sosiaalisen myymisen käytäntöjen menestyksekäs hyödyntäminen tulee muodostumaan yhä ratkaisevammaksi tekijäksi jos yritys haluaa todella menestyä digimurroksessa”, visioi toimitusjohtaja Brchisky.
Sosiaalinen myynti on ennen kaikkea verkostojen ja sidosryhmien hallintaa
Brchiskyn mukaan sosiaalinen myyminen on muodostunut viime vuosien aikana ehkäpä polttavimmaksi keskustelunaiheeksi markkinoinnin ja myynnin ammattilaisten keskuudessa, erityisesti Pohjois-Amerikassa. ”Sosiaaliseen mediaan ja sosiaaliseen myymiseen on ladattu paljon kasvuodotuksia ja myös suomalaisessa yritysmaailmassa ollaan havahtumassa sosiaalisen median ja sosiaalisen myymisen merkityksellisyyteen myyntilukujen potentiaalisena nostattajana” kertoo Eva Brchisky.
”Sosiaalisen myymisen voi tiivistää kahteen avainasiaan, laadukkaaseen sisältöön, mutta ennen kaikkea mahdollisimman laajan verkoston luomiseen”, selventää Eva Brchisky sosiaalisen myynnin käsitettä. Hänen mukaansa kaikessa yksinkertaisuudessaan sosiaalinen myyminen on myyjien luomien sosiaalisen median verkostojen hyödyntämistä siten, että myyjät voivat omissa verkostoissaan jakaa potentiaalisille asiakkaille merkityksellistä sisältöä ja kasvattaa suhdeverkostojaan, jotka tuovat lopulta yritykselle lisää myyntiä ja kasvattavat näin myös yrityksen liikevaihtoa.
BUSO bisnesverkoston menestys perustuu sen jäsenten aitoon toisiensa auttamisen haluun ja keskinäiseen luottamuksen ilmapiiriin.